En saanut hakemaani työpaikkaa, en ainakaan usko niin. Harmittaa. "Sitten voin muutaman vuoden paiskia töitä, ennen kuin alan suunnitella lapsia. Eihän sitä heti kehtaisi äippälomallekkaan jäädä..". Olisikohan se kuume kuitenkaan mihinkään kadonnut? Tuskin, mutta nyt en saa tietää.
Olen taas saanut oljenkorren... Syksyllä voisimme yrittää. En enää uskalla toivoa. Tiedän kokemuksesta, että aina tulee jokin este. En ole maininnut asiaa moneen kuukauteen. Tätä lapsihaavetta... Tiedämme molemmat, mitä on sovittu, ilman puhumistakin. Toivoin, että uusi työpaikka veisi minut kivuttomasti tuon syksyn yli. Niin, ettei asiasta tarvitsisikaan puhua enää, se vain menisi ohi.
Omapa on vikani, tämä tilanne. Niin tuntuvat kaikki ajattelevan... Onhan se totta, tavallaan. Olisi pitänyt pinkoa pakoon jo ennen kuin hammasharjamme löysivät yhteisen majapaikan. Myöhäistä se on nyt, kun on yhteiset asuntolainat. Tai ei myöhäistä, mutta moninkerroin hankalampaa. En osaa selittää, miksi olen tässä vielä. Ei kukaan osaa... Luultavasti olen takertunut liikaa jokaiseen pieneen oljenkorteen, mikä ei heti katkennut käsissäni.
Minä ymmärrän sen, miltä tuntuu vauvakuume.
VastaaPoistaMeillä Mieskin kuumeilee, ei ehkä niin pahasti, eikä niin kipuisasti kuin minä, miksi minusta ehkä toisinaan tuntuu, ettei se edes välitä. Ettei se edes halua lasta.
Meillä yritystä takana maaliskuusta asti, eikä vielä yhtään onnistumista. Vaikka yritystä on vasta hetki, se tuntuu minusta maailmanlopulta.
Voimia.
Tsemppiä teille yritykseen! Näissä asioissa muutama kuukausi tuntuu usein ikuisuudelta, ymmärrän hyvin... :( Onneksi se yritys usein kuitenkin palkitaan jossain vaiheessa.
VastaaPoistaMiehet on usein sellaisia, etteivät jaksa vauvoista/odotuksesta höpöttää, vaikka kovasti lasta toivoisivatkin. Ovat enemmän jalat maassa-tyyppiä. Tästä syystä varmaan moni nainen olettaakin, ettei puoliso ole yhtä innoissaan yrityksestä. Kannattaa vaan antaa miehen olla "rauhassa" ja purkaa tuntojaan jonnekkin muualle :) Kyllä se mies sitten sanoo ei, jos ei todellakaan halua! Eli niin kauan, kun siementä kylvetään, on mies hommassa mukana :D