Kuulin taas vauva-uutisia. Olikin jo muutama kuukausi mennyt niin, ettei yhtään lasta ollut tuloillaan :D Ensireaktio oli yllättävän tyyni ja iloinenkin. Tottakai pieni pistos tuntui tuolla jossain, mutta ei enää niin vahvana kuin ennen. Kaikkeen kai tottuu. Sitten kuulin, ettei raskaus ollutkaan parille toivottu... Olivat pohtineet pitkään aborttia. Silloin pisti vihaksi! Rehellisesti sanottuna, en enää osaa iloita heidän puolestaan! En vaikka nyt, ajatukseen totuttuaan, he ovatkin innoissaan odottamassa pienokaista. Tuntuu niin väärältä. Miksi heillä on oikeus siihen lapseen? Miksi heille se vahinko käy, eikä minulle, joka sitä olen salaa neljä vuotta toivonut? Miksi tuntuu, että aina vain väärään osoitteeseen? He olisivat olleet onnellisia elämäänsä ilman tätä yllätystäkin, minä en! Katkeraa, mutta niin totta tällä hetkellä... Toivon vain, että aborttipuheet eivät tule esille seurassani. En ole varma osaisinko käyttäytyä korrektisti.
Mies on sitä mieltä, että jos vahinko käy, niin lapsi pidetään. Ei puhettakaan muusta. Mies vaan tuntuu odottavan, että se vahinko tulee kohdalle, ettei hänen tarvitsisi tehdä päätöstä yrittämisestä (tai sitten hän luottaa siihen, ettei niin käy). En tiedä miksi se on hänelle niin hankalaa. Onko se vaan helpompi antaa asioiden sujua omalla painollaan, ilman että joutuu suunnittelemaan tulevaisuutta tarkemmin? Selvennyksenä mainittakoon, että ehkäisynä meillä luotetaan varmoihin päiviin ja keskeytettyyn (miehen mielialan mukaan joko lepsummin tai tiukemmin), joten raskauden mahdollisuus on olemassa, joskin erittäin pieni sellainen. Vahingon siijaan tulisikin puhua vaikka... Hmm, en tiedä. Luultavasti se olisi meille kummallekkin kuitenkin toivottu lapsi, joka vain päätti tulla. :)
En ole vielä kertonut miehelle näitä uusimpia vauva-uutisia. Ehkä odottelen oikeaa hetkeä, sellaista, jossa voi vain luontevasti tokaista "Ainiin, Mari ja Pekkakin saa pian vauvan..". Mies on aina varuillaan, kun lähipiiriimme (tai kaukaisempaankin) tulee uusia vauvoja. Pelkää kai, että menetän taas järkeni ja alan vaatia häneltä toimintaa makuhuoneessa. Taitaa ihan aiheesta tuo mies olla säikky. Aikoinaan, kun vauvoja alkoi putkahdella, otin jokaisen raskauden hyvinkin henkilökohtaisesti. Syytin miestä omasta "kohtalostani", enkä ainakaan auttanut tilannettani... :D Se vain on hankalaa, kun vauvakuume on niin paha, ettei enää kykene toimimaan järkevästi! Nykyään on jo helpompaa... Ainakin osaan itkeä suruni mieheltä salaa. Olen huomannut, ettei meillä turhat itkut auta. Mies kyllä tietää muutenkin, kuinka tärkeä asia tämä minulle on ja vain ahdistuu enemmän. Ahdistuu, koska tuntee tekevänsä väärin minua kohtaan, mutta ei kuitenkaan kykene haluamaan lasta (oma tulkintani asiasta). Eli tuntee samoin kuin minä, mutta täysin päinvastoin! :D
Se tuntuu joskus hirveän epäoikeuden mukaiselta, kuinka toisilla kaikki sujuu kuin rasvattu, raskaaksi tullaan ensimmäisestä kierrosta, eikä ole mitää ongelmia.
VastaaPoistaToiseksi, ihmisten jotka harrastavat seksiä tulisi ottaa huomioon raskauden mahdollisuus. En ymmärrä aborttia "sosiaalisista syistä". Jos ei elämän tilanteeseen sovi lapsi, niin olkoot selibaatissa. Perkele, että käy vihaksi.
Ja minun mielestäni keskeytetty yhdyntä ei ole ehkäisy, mutta toisaalta mitäpä väliä sillä on, kun sinulla/teillä lapsi on haaveissa.
Voimia.
"Jos ei elämän tilanteeseen sovi lapsi, niin olkoot selibaatissa. Perkele, että käy vihaksi."
VastaaPoistaHöps. Jos käyttää luotettavaa ehkäisyä, mutta tulee kuitenkin raskaaksi tahtomattaan (ja huonoissa olosuhteissa), niin miksei aborttia kuuluisi saada? Ei tähän maailmaan tarvita epätoivottuja lapsia ja muutenkin mielestäni kaikilla naisilla täytyy olla mahdollisuus aborttiin, jos siltä tuntuu.