Olen nyt varustautunut tulevaan raskauteen. Tilasin tuhottoman määrän raskaustestejä. :) Miehelle en ole vieläkään puhunut asiasta, tosin ei hänkään ole sanojaan käynyt perumaan. Tästä kierrosta ei raskaus alkanut, olen varma, mutta ensi kierrosta toivon pääseväni edes yrittämään. Nyt siis odotellaan menkkoja alkavaksi ja siitä sitten eteenpäin... :) Taktiikkana ajattelin edelleen käyttää hiljaisuutta (ei painostusta asian suhteen) ja uusia seksikkäitä alusvaatteita.

Olen taas kuullut pari uutta raskausuutista. Tällä kertaa olen iloinen! Ei se haikara aina eksy reitiltään. :) Mies ei ole reakoinut uutisiin mitenkään. Hänellä ei kai ole tapana onnitella elämän loppumista. Raskaudet ovat kaikki omasta kaveri-/tuttavapiiristäni, joten mies ei ole edes panikoinut menettävänsä ystäviään vaipparuletissa. Tosin olen melko varma, että eräästä hänen ystävästään on tulossa isä, jotenkin vaistosin pienen salaisuuden, mutta saatan olla myös väärässä. Tavallaan toivoisin miehen kavereiden alkavan vakiintua tahoillaan, saattaisi muuttaa miehenkin suhtautumista perheen perustamiseen. Turha toivo varmaan, suurin osa tuntuu olevan kykenemättömiä pitämään edes parisuhdetta yllä (ei millään pahalla heitä kohtaan, ovat hurmaavia poikamiehiä kaikki, usein vain on liian monta rautaa tulessa yhtäaikaa). Toisaalta eihän sitä tiedä minkä kulman takaa se unelmien nainen pamahtaa heidän eteensä. Yleensä se on menoa sitten kun mies rakastuu... :) Meillä tosin asia ei mennyt noin. Luultavasti en olekkaan miehen elämän rakkaus, vaan se odottaa vielä kulman takana. Mutta sittenhän odottaa muakin se prinssi valkoiseneen ratsuineen valmiina tuomaan kuun taivaalta...

Joskus olen miettinyt, missä olisin nyt, jos olisin pakannut laukkuni kolmisen vuotta sitten (tai jo aiemmin), kun suhteemme oli järjettömässä kriisissä. Olisinko jo äiti vai eläisinkö villiä sinkkuelämää unelmoiden tajunnan räjäyttävästä rakkaudesta. Luultavasti en olisi kuitenkaan yhtään sen tyytyväisempi elämääni, kuin nytkään.