"Raskausoireita"

Uusi kierto ehti käynnistyä ja oviskin oli viikko sitten. Raskaana en usko/halua uskoa olevani. Mahdollisuudet kyllä olisivat loistavat, mutta kroppa sanoo jotain muuta. Monta kertaa olen ollut raskaana pienemmilläkin mahdollisuuksilla, mutta ehkä olen vain kyllästynyt haaveilemaan. Luultavasti muutaman päivän päästä olen jo ehtinyt tuhlata kappaleittain raskaustestejä turhaan, sehän kuuluu tapoihini. :) Kirjataanpa silti oireet ylös, vaikka sitten vastaisuuden varalle, josko joku kerta erehdyn taas luulemaan olemattomia.

dbo 5

• raudan maku suussa (vain pieni hetki)
  

dbo 6

• mahassa vihlontaa ja muuta kummaa (tätä ilmennyt muistaakseni usein aiemminkin... välillä kolottaa, välillä pingottaa, usein vain turvottaa)
  

• vilu, kauhia vilu (pakko kai myöntää, ettei sortseilla enää tarkene, kun lämpöä on vain hieman yli 10 astetta?!?)

• vahva usko, etten ole raskaana (onko tämä sitten oire?)
  

dbo 7

• mahan vihlonta jatkuu (välillä jopa häiritsevästi...)
  

• vilu edelleen (huomenna lupaan pukeutua lämpimämmin!)

• lämmöt koholla (vilu voisi selittyä myös tällä!)
  

• nenän tukkoisuus palannut (luulin selättäneeni flussan jo :( )

• vessassa saa ravata (tuttua puuhaa aina ennen menkkoja)

• edelleen usko, etten ole raskaana

Niinpä, kierto tosiaan vielä niin alussa, ettei mitään oikeitä oireita luultavamminkaan olisi edes ehtinyt ilmentyä. :D No jatketaanpa päivittelyä.

Olen nyt varustautunut tulevaan raskauteen. Tilasin tuhottoman määrän raskaustestejä. :) Miehelle en ole vieläkään puhunut asiasta, tosin ei hänkään ole sanojaan käynyt perumaan. Tästä kierrosta ei raskaus alkanut, olen varma, mutta ensi kierrosta toivon pääseväni edes yrittämään. Nyt siis odotellaan menkkoja alkavaksi ja siitä sitten eteenpäin... :) Taktiikkana ajattelin edelleen käyttää hiljaisuutta (ei painostusta asian suhteen) ja uusia seksikkäitä alusvaatteita.

Olen taas kuullut pari uutta raskausuutista. Tällä kertaa olen iloinen! Ei se haikara aina eksy reitiltään. :) Mies ei ole reakoinut uutisiin mitenkään. Hänellä ei kai ole tapana onnitella elämän loppumista. Raskaudet ovat kaikki omasta kaveri-/tuttavapiiristäni, joten mies ei ole edes panikoinut menettävänsä ystäviään vaipparuletissa. Tosin olen melko varma, että eräästä hänen ystävästään on tulossa isä, jotenkin vaistosin pienen salaisuuden, mutta saatan olla myös väärässä. Tavallaan toivoisin miehen kavereiden alkavan vakiintua tahoillaan, saattaisi muuttaa miehenkin suhtautumista perheen perustamiseen. Turha toivo varmaan, suurin osa tuntuu olevan kykenemättömiä pitämään edes parisuhdetta yllä (ei millään pahalla heitä kohtaan, ovat hurmaavia poikamiehiä kaikki, usein vain on liian monta rautaa tulessa yhtäaikaa). Toisaalta eihän sitä tiedä minkä kulman takaa se unelmien nainen pamahtaa heidän eteensä. Yleensä se on menoa sitten kun mies rakastuu... :) Meillä tosin asia ei mennyt noin. Luultavasti en olekkaan miehen elämän rakkaus, vaan se odottaa vielä kulman takana. Mutta sittenhän odottaa muakin se prinssi valkoiseneen ratsuineen valmiina tuomaan kuun taivaalta...

Joskus olen miettinyt, missä olisin nyt, jos olisin pakannut laukkuni kolmisen vuotta sitten (tai jo aiemmin), kun suhteemme oli järjettömässä kriisissä. Olisinko jo äiti vai eläisinkö villiä sinkkuelämää unelmoiden tajunnan räjäyttävästä rakkaudesta. Luultavasti en olisi kuitenkaan yhtään sen tyytyväisempi elämääni, kuin nytkään.